Thursday, February 26, 2009

Tilaa Kirja

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html

http://www.karisotamaa.com

Tilausohjeet:

1. Tilaus tapahtuu maksamalla 26 euroa Sampopankin tilille: 800027-50470279. Postitus kotiin on ILMAINEN!

2. Kirjoita maksun viestikenttään tilaamasi kappalemäärä, nimesi, postiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Viitenumeroa ei tarvita.

3. Kirja postitetaan Sinulle 1-3 päivän kuluessa maksun saavuttua tilille. Maksun saapumiseen kuluu kaksi pankkipäivää, ellet maksa Sampopankin tililtä.

4. Jos Sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä tekijöihin (ks. yhteystiedot).

Tarkistathan lopuksi antamasi tiedot.

KIITOS TILAUKSESTASI JA ANTOISAA LUKUELÄMYSTÄ!


Tilaus- ja toimitusehdot:

Toimitamme tuotteet kaikkialle Suomeen sekä kaikkiin muihin maihin Postin välityksellä mahdollisimman nopeasti. Ulkomaan toimituksiin lisätään 5 euron postimaksu. Ulkomaiselta tililtä maksettaessa tilinumero on FI7180002750470279, pankin nimi Sampo Bank plc, Helsinki , Finland ja Sampo Pankin BIC/SWIFT-koodi PSPBFIHH.

Tilaukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.


http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html


http://www.karisotamaa.com

Monday, February 23, 2009

Elämysseikkailu on ilmestynyt!





http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html

Elämysseikkailu on ilmestynyt!

Mieti, miltä tuntuu hypätä laskuvarjolla lumihuippuisten vuorten solaan? Entä miltä tuntuu viettää kuukausi Thaimaan viidakkoyhteisössä? Hyppää matkalle maailman ääriin kokien huimia elämyksiä omalla kotisohvallasi!

Toukokuussa 2006 Kari Sotamaa ja Riikka Ojanperä pakkasivat elämänsä kahteen rinkkaan toteuttaakseen unelmansa: 7,5 kuukauden maailmanympärimatkan yhdeksään eri maahan. Elämysseikkailu-kirja vie Sinut tälle matkalle jäätikkövaeltamaan, sukeltamaan meren syvyyksiin, seikkailemaan luoliin, kiipeilemään kallioille ja purjehtimaan paratiisisaarille. Nauti kuohuvasta koskenlaskusta, vaarallisista villieläinten kohtaamisista, huimista benjihypyistä, naura epäonnistuneille surffausyrityksille ja hyppää karavaanimatkalle Australian halki!

Elämysseikkailun upea kuvitus sytyttää maailman kauneimmat maisemat henkiin tarjoten visuaalisen lukuelämyksen. Kirjan liitteiksi on koottu kattava vinkkilista, budjettilaskelma, pakkauslista ja paljon käytännöllisiä reissuvinkkejä. Tammikuussa 2007 Kari ja Riikka palasivat tuttuun Suomeen, mutta matka muutti täydellisesti heidän elämänsä. Tällä matkalla he ovat edelleen eikä tältä matkalta ei ole paluuta...Tartu kirjaan ja nauti matkasta! Bon voyage!

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html

http://www.karisotamaa.com

Sunday, February 22, 2009

KOLME KERTAA MAAILMAN YMPÄRI

Maailmanympärimatka

http://www.city.fi/artikkeli/Kolme+kertaa+maailman+ymp%E4ri/2840/

Katkelmia

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com


Moskiitos!

Fidžin Beachcomber-saarella kello on 01 yöllä mennessäni reteesti nukkumaan 12 hengen dormitorioon alushousuilla…niin kaikki muutkin näyttävät tekevän. Kuumuus on Suomenpojalle kova, enkä pysty käyttämään peittoa. Ruiskutin kehoni täyteen moskiittosumua ennen ulkoilmabaariin menoa, mutta sen jälkeen taisin käydä suihkussa eikä kehooni tainnut jäädä muuta karkottavaa kuin karu ulkonäköni. Suomalaisiin ja ulkomaalaisiin naisiin se on toiminut karkotteena jo vuosia, mutta paikalliset moskiitot eivät ole niin ronkeleita, vaan iskevät minuun yön aikana kiinni kuin kieli jäiseen metallitankoon. Moskiitos! Mistä moskiitot nyt yhtäkkiä yönaikaan saattoivat ilmestyä, kun niitä ei ole näkynyt viikkoon missään?

Aamulla ihollani voisi ajaa pygmien motocrossin MM-kilpailut - niin kumpareiselta ihoni tuntuu! Luulin, ettei ilmaisia lounaita ole olemassa, mutta moskiitot ovat lähteneet tiehensä take awaydensa kanssa, eivätkä jättäneet jälkeensä kuin kutisevan ruhon! Onneksi kymmenet pistot eivät kutise yhtä paljon kuin suomalaisten veljesitikoiden iskut, tuumin naiivisti mielessäni. Seuraavana yönä kehoni on kuitenkin tulessa kuin Höyry Häyrinen parhaimpina vuosinaan. Tiedän, ettei raapiminen paranna asiaa, mutta nyt on yö eikä kukaan näe. Ihan vähän vaan, tuumin mielessäni...

Käteni lähestyy ensimmäistä paukamaa ja raapaisen muutaman kerran. Mielihyväkeskuksen pojat hurraavat hienoa valintaani, mutta samaan aikaan muut paukamat huutavat kurkku suorana kuin nälkäinen vauvalauma. Tiedän, ettei perääntymisen mahdollisuutta ole - kuin tarjoaisi alkoholistille lasin parasta viskiä. Olen koukussa ja aloitan prosessin. Huolellisen kierroksen läpikäyminen vie kymmenen minuuttia. Sen jälkeen koko homma täytyy aloittaa alusta. Tässä ei ole mitään järkeä, mutta ei ole monessa muussakaan asiassa; esimerkiksi Empire State Buildingin ikkunoidenkin peseminen vie kolme kuukautta, jonka jälkeen homma aloitetaan alusta.

Näen raapiessani, miten nukkumatti poistuu hiljaa huoneestamme. ”Älä mene!”, yritän huutaa. ”Vedän vain tämän kierroksen loppuun!” Nukkumatti ei usko minua, vaan tuhahtaa tiehensä. Seuraa uneton yö.

Seuraavana päivänä kutina on entistä pahempi ja paukamat vaivaavat minua kuin turkkilaiset kauppiaat. Illalla keksin Hydrokortisonin, jolla saan houkuteltua nukkumatin takaisin evakosta. ”Tse, tse, tse” sanon ja heiluttelen voidepurkkia. Nukkumatti leppyy ja asettuu viereeni.

Aamulla lähdemme koneella kohti Sydneytä ja pakkaan Hydron ruumaan. Ei sitä enää kuitenkaan tarvitse. Paukamat ovat jo rauhoittuneet, mietin naiivisti. Passijonossa kuitenkin ensimmäinen patti aloittaa ulinan ja kohta muut yhtyvät tähän huutaen kuin nälkäiset linnunpoikaset. Koneessa rumba jatkuu ja yritän peittää raapimista vaatteiden oikaisuun ja muuhun sosiaalisesti hyväksyttävämpään. Täytän koneessa tullilomakkeen ja mietin, saako tämmöistä määrää moskiiton puremia viedä Australiaan.

Selviämme tullista puhtain paperein, mutta kehoni vaatii uutta kierrosta. Tätä on jatkunut kohta jo viikon. Menossa on jo Sydneyn kolmas päivä, eivätkä punaiset soturit hellitä: ”Isä aurinkoinen anna armoa! Rikos on jo vanhentunut. Tämä on täysin kohtuutonta!” Olemme keskellä suurkaupunkia ja olen varmasti ainoa neljästä miljoonasta ihmisestä, joka kärsii kylmällä TALVELLA moskiittojen puremista. Dengue-kuume, täältä tullaan!

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com

Townsvillen “maraton”

Maratonia edeltävänä iltana olemme menneet aikaisin nukkumaan, koska osallistumme Townsvillen juoksukilpailuihin. Maratonin alkaa klo 05.30 aamulla ja täytyy repiä itsensä aikaisin sängystä, jos aikoo lämmitellä vähänkään lihaksiaan. Laittaessani herätyksen soimaan optimistisesti klo 04.30 tunnen, kuinka kännykkäkin nauraa ironisesti: ”Et sä ehdi verryttelemään. Hyvä, jos ehdit syömään. Haa, ha, haa!” Perustelen tiukkaa aikataulua sillä, että olemme karavaanareita ja aiomme viettää yömme juoksutapahtuman parkkipaikalla. Kännykän uskoessa selitykseni menemme rauhallisin mielin nukkumaan.

Yöllä herään outoon kylkien tökintään, joka vain yltyy. Riikalla on taas asiaa. Saan nopean tilanneraportin: joku koputtaa oveamme keskellä yötä! Ainoa mielessäni oleva asia on uni, mutta ovi on avattava; olemme jääneet kiinni. Vetäessäni liukuovea auki eteeni ilmestyy nukkumatin sijaan vartioliikkeen mies univormu päällään. "Ei me nukuttu täällä" ei mene läpi naamani ollessa räjähtäneennäköinen ja Riikan kurkkiessa takaa makuupussin sisältä. Tässä kohtaa tarvittaisiin Erittäin tiukkojen tilanteiden käsikirjaa, koska haluan HETI takaisin nukkumaan.

Miehen pyytäessä meitä ystävällisesti poistumaan yritämme keksiä kaikki meriselitykset, miksi juuri me saisimme nukkua parkkipaikalla. Vastaus on tyly EI. Hän neuvoo meille lopulta maksuttoman parkkipaikan melko läheltä. Tässä mielentilassa ei saisi ajaa autoa, mutta minkäs teet, kun joku tulee sanomaan keskellä yötä, että kotisi on väärällä tontilla. Yrittäessämme suunnistaa miehen neuvomalle paikalle sitä ei löydykään. Vanhat kauhukokemukset puolentoista tunnin parkkipaikkaralleista heräävät mieleeni ja ehdotan RETORISESTI parkkeerausta vieressämme olevalle kadulle. Sammutan auton ja kömmin sänkyyn tervehtien ”noutajaa”. Uni tulee saman tien silmään, enkä huomaa parkkeeranneeni kaikkein vilkkaimmin liikennöidylle baarikadulle keskellä lauantaiyötä. Sillä lailla! Vähän kuin heittäisi teltan keskelle Aleksanterinkatua, taiteiden yönä.

Ajettuamme takaisin juoksupaikalle kello on jo 04.55. Pasta naamaan, lenkkarit jalkaan ja lähtöviivalle. On vieläkin pilkkopimeää lihasteni tuntuessa kylmemmältä kuin ulkoilma. Kolme, kaksi, yksi, pam ja olen yössä! Liityn heti “kunnianhimoisesti” tennesseeläisen rautarouva Mollyn seuraan. Hänellä on menossa 67. maraton ja ikää mittarissa 55 vuotta. Juttelemme USA:n presidenteistä vertaillen maidemme verosysteemejä sekä sosiaaliturvaa. Aika kuluu kuin siivillä. Mollyn kerrottua koko elämäntarinansa päädymme puhumaan historiasta.

Juostuamme kaksi tuntia Mollyn vasen jalka pettää alta. Luulen hänen kompastuneen, mutta toinenkin jalka pettää hänen lyyhistyessä maahan lyöden päänsä rajusti parkissa olevaan autoon. Mollyn maatessa tajuttomana maassa huudan apua ja nainen juoksee luoksemme. Olen täysin järkyttynyt. Mitä tapahtui? Hänellä jäi lause kesken. Miksi en yrittänyt ottaa häntä kiinni? Mollyn silmät muljahtelevat hänen mongertaessa oudosti vajoten taas tiedostamattomaan tilaan.

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com

Karavaanari, karavaanari, on kaikkien kaveri (teiden tukko!)

Parkkeeraamme asuntoautomme reteästi Australian kuuluisan Three Sisters -vuoristomuodostelman eteen Echo Pointille. Olemme paikalla juuri auringonlaskun aikaan näyn ollessa henkeä salpaava. Harmi, että ulkona on niin pirun kylmä. Riikan kamera näyttää toimivan luotettavasti kuin Suomi-rynnäkkökivääri kylmästä ilmasta huolimatta. Saamme ikuistettua muistikortille punaiset värit ja upeat muodot, kuten muutkin vieressä olevat naparetkeilijät.

Otettuamme kuvat voimme lähteä turvallisin mielin nukkumaan. Kello 03 yöllä herään painajaiseen, jossa K-kaupan Väiski on erehdyksissään luullut minua joulukinkuksi ja laittanut pakkaseen. Räpytän huurteisia ripsiäni yrittäen ajatella: olen elossa. Kaljuksi ajeltu pääni on jäädyksissä kuin viiden euron pakastekalkkuna. Yritän keksiä itselleni jostain lämmikettä päähäni. Muistan lopulta, että minulla on pitkähihainen paita kahden metrin päässä sängystä. Tästä alkaa henkilökohtainen Via Dolorosani. Teen neljä tuntia lähtöä hakemaan paitaa, mutta en uskalla poistua makuupussista, sillä kaikki lämmin ilma karkaisi pussista. Lisäksi makuupussin reunat ovat jääkylmiä, minkä vuoksi haluan pysyä lämmitetyllä sektorilla. Edes pyhä henki ei lämmitä huurteista kroppani. Riikka nukkuu vieressä kahden pussin sisällä niin, että pusseissa on avoinna vain tupakankokoinen reikä, josta nousee höyryä. Klaustrofoobikkona en kykene hautaamaan itseäni elävältä makuupusseihin, joissa en pysty liikuttelemaan muuta kuin sydäntä ja ehkä vähän keuhkoja. Kaasuhella on vieressä, mutta kaasusäiliö on suljettuna, eikä tulisi mieleenkään mennä avaamaan sitä ulos, jossa navakka pohjois-pasaati syleilee kärrymme kylmiä kylkiä.

Lopulta päivä valkenee ja koittaa karu hetki, jolloin autosta täytyy poistua vessaan. Samalla saamme kuitenkin kaasun auki. Teemme aamupalaa marjapuuron punaisine poskinemme suut höyryten. Paistamme leipiä lämmitellen routaisia käsiämme kaasuliekkien alla. Tämä on kornia; olemme jäätyä Australiassa hengiltä samaan aikaan kun Suomessa on 35-asteen helle ja ihmiset viettävät yöttömiä öitä. Maailmanympärimatkan suunnittelutoimikuntamme saa potkut tästä hyvästä, toteamme yhteiseen ääneen! Lopulta suunnittelutoimikuntamme tekee konsensuspäätöksen: Blue Mountains -visiitti lyhenee neljästä päivästä yhteen päivään. Päätös kirjataan pöytäkirjaan yksimielisenä.

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com


Wannabe-surffari

Saapuessamme rannalle tuuli on yltynyt melkoisesti ja aallotkaan eivät ole enää mitään ihan pieniä. Patsastelen rantaviivalla lautani kanssa, enkä uskalla mennä veteen. Miten tässä näin kävi? Myyjän tokaisu, ”If in doubt, don’t go out.”, soi luuppina päässäni. Seison rannalla ja tunnen olevani kuin pieni kari(tsa), jonka jalat väpättävät rytmittömästi aaltojen kanssa.

Kerään lopulta itseni ja menen lillumaan lähelle rantaviivaa. Pysyn kaukana ulapan suurista aalloista ja annan aaltojen kuljettaa minua rantaviivalle. Biitsi-beibet katsovat vierestä, mitä oikein teen. Lillun puolitoista tuntia rantahiekassa ja tunnen itseni surffareiden irvikuvaksi. En saa lautaa toimimaan ja touhuni on lähempänä kuviokelluntaa kuin surffausta.

Yritän ottaa aaltoja joka suunnasta, mutta en pääse niiden kyytiin. Meri soittaa bitter sweet symphoniaa, ja olen edelleen harjoituskirjaimessa A. Investoin yrityksiin koko sieluni, mutta lautani vain myötäilee aaltoja: "Ahti, anna armoa! Potkaise edes vähän lautaani. Naiset nauravat.", rukoilen mielessäni. Ehkä jostain paikallisesta surffilehdestä löytyy body-surffaamisen Bees & Honey -palsta. "Rakas Ahti, Olen 27-vuotias ihan tavallisen näköinen poika pääkaupunkiseudulta, mutta minulla ei vain tärppää. Lautani ei liiku edes isossa aallokossa. Nimim. Epätoivoinen.”

Istun illalla kotimme sohvalle ja laitan laudan mukana tulleen esitysvideon uudestaan pyörimään. Tarkistan olkapäideni takaa, etteivät naapurit vain näe videota. Katson videon hidastuksella sanakirjan kanssa. En tiedä, mikä meni vikaan; ehkä laudassa on jokin lapsilukko päällä, mitä en vain ole huomannut. Päätän ottaa huomenna body-surffitunnin paikalliselta opettajalta, tai sitten lähetän laudan kamelikaravaanilla Suomeen. Tuuditan itseni uneen happamilla pihlajanmarjoilla ja Martti Servon kappaleella: Mikä on kun ei taidot riitä. "Tulkaa itse hiihtämään Suomeen tai rakentakaa kännykkä!", huudan unessani koko Havaijille ja sen surffimestareille.

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com

Tanssii aaltojen kanssa - kokemuksia body-surffauksesta

Riikan shoppaillessa Byron Bayn keskustassa istun yksin rumassa asuntoautossamme tuijottamassa merta. Merta, jossa surffarit surffaavat. Kontrasti autossa istumiseen alkaa tuntua liian suurelta. Kurkistan varovasti vastakkaisella seinällä olevaan bodyboardiin, joka on lentokentän tuorekelmussa haudattuna patjojen alle. Kelmun sisälle jäänyt meripisara näyttää kyyneleeltä: ”Kari, miksi olet hylännyt minut? Miksi et ulkoiluta minua?” Räpylät yhtyvät valitukseen surkuttaen kovaa kohtaloaan. Tunnen piston sydämessäni.

Otan laudan naftaliinista, pyyhin kyyneleen ja päätän lähteä kokeilemaan onneani uudessa maassa, uusilla vesillä. Pelipöytä on puhdas, eikä kukaan tunne aikaisempia epäonnistuneita surffausyrityksiäni. Meressä on juuri täydellisiä aaltoja: ei liian suuria eikä liian pieniä. Carpe diem, mietin tallustaessani räpylöineni veteen. Meri tuntuu virkistävän viileää asettuessani vastaanottamaan ensimmäistä aaltoani. Tumps!

Mitä?! Liu’un kuin rasvattu luoti. Yli kymmenen metrin liukuja tuosta noin vaan. Tallustelen uudestaan ulapalle ratsastaen aallon mukana rantaan. Hetkinen. Tarkkailen tilannetta tehden syväanalyysia. Kaikki vika olikin aalloissa. Aallot olivat Havaijilla aivan liian nopeita sekä suuria ja niiden päälle pääseminen liian vaikeaa aloittelijalle.

Surffattuani puoli tuntia kylmä vesi on huuhdellut pois viimeisenkin hurmion tuottaman lämpöaallon. Kävelen vedestä rantabulevardille lauta oikeaoppisesti kainalossani räpylöiden heiluessa toisessa kädessä. Matkalla tulee vastaan muutama rantabööna, jotka eivät pysty aavistamaan, että vastaantuleva surffileijona oli äsken ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Kävelen isolla pokalla – ylähuuli hieman kohotettuna – auton luokse puhdistelemaan varusteitani.

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com

Dolen ananaksen pilkkomisohjeet

Dolen työntekijä aloittaa perusteellisesti kertomalla eri ananaslajeista ja siitä, miten kauan ananas kypsyy. Pian nainen näyttää meille havainnollisesti vaihe vaiheelta, miten ananas pilkotaan lihaa säästäen ja laadusta tinkimättä oikealla ananasveitsellä. Toteamme yhteen ääneen pilkkoneemme ananakset väärin yli 20 vuotta. Seuraavassa Dolen tarkkaan varjellut ananaksen pilkkomisohjeet:

1. Irrota lehdet kiertämällä; ne lähtevät helposti pyöräyttämällä lehtien juuresta.
2. Ota erittäin terävä veitsi - sillä kuori on kova - ja halkaise ananas kahtia.
3. Halkaise puoliskot vielä kahtia pituussuunnassa
4. Nosta jokainen palanen kerrallaan pystyasentoon ja leikkaa kova keskiosa pois. Keskiosan voi käyttää vaikka teen maustamiseen.
5. Ota yksi pala kerrallaan ja leikkaa hedelmäliha irti kuoresta kaarevalla hedelmäveitsellä; ensin puoleen väliin ja sitten toiselta puolelta vastaan - näin hedelmälihaa ei mene hukkaan. Jätä palat kuoren päälle, sillä kuori toimii oivana lautasena ja säästät myös tiskiä. Kätevää, eikö totta!
6. Huuhtele palat vedessä, jotta ananaksen luontainen hapokkuus lähtee pois ja liha maistuu makeammalta.
7. Huuhtele myös veitsi, jolla leikkasit, koska muuten kuoren maku tarttuu hedelmälihaan.
8. Paloittele jokainen palanen pieniksi yhtä suuriksi paloiksi kuoren päällä ja työnnä joka toinen viipale eteen, joka toinen taakse. Näin se näyttää hyvältä ja voit tarjoilla sen Havaijin tyyliin vaikka bileissä.

Entä miten valita hyvä ananas kaupassa? Väri ei kerro ananaksen kypsyyttä, koska vihreät ovat kypsyneet varjossa ja kellertävät auringossa. Sen sijaan kuoren pinnassa olevat suomut kertovat kypsyyden, eli jos suomut ovat yhtä suuria kauttaaltaan, ananas on kypsä. Jos alhaalla on pienemmät suomut, se on kitkerä alhaalta eikä ole vielä kypsynyt makeaksi. Hyvä ananas on tiivis ja painava. Ei sitten muuta kuin herkuttelemaan. Dole-mies sanoo: kyllä!

Sukeltamaan, pukeltamaan

Kävelemme 20 metriä riippumattojen halki saaren sukelluskoululle. Brittiläinen divemasteri ottaa meidät vastaan energisyydellä, joka laittaa aivosolut kiertämään vuorokauden Fidži-uneliaisuuden jälkeen. Huono puoli on, että britti puhuu kaksi kertaa nopeammin kuin minulla ja Riikalla juoksee ajatus yhteensä ja vahva esikaupunkislangi antaa vielä pikantin lisämausteen brittiläiseen puhe-wokkiin.

Ajamme 50 metrin päähän rannasta koralliriutan päälle. Aiomme sukeltaa 5 - 10 metrin syvyydessä keskellä värikkäiden korallien ja kalojen ihmemaata. Polskahdamme 27-asteiseen veteen kuin kilpikonnat selkä edellä. Saan olla ensimmäinen kilpikonna, josta päästetään ilmat pihalle. Paul ottaa minusta kiinni, painaa ilmaliivini tyhjennysnappia ja alamme vajota kohti pohjaa. Kärsin lievästä ahtaanpaikankammosta, joten hengittäminen regulaattorin kautta vaatii hermojen hallintaa. Vajoaminen pohjaan arviolta 30 kiloa painavien laitteiden kanssa nostaa pulssiani 30 iskulla. Näytän Paulille merkin, että haluan pintaan. Divemasteri näyttää, että EI ja ottaa kädestäni kiinni. Tämä on liikaa klaustrofoobikolle: HÄLYTYS, HÄLYTYS!!! Pulssini hyppää ylös 40 iskua ja pullistan silmiäni siihen malliin, että brittikin ymmärtää yskän. Paul täyttää liivini ilmalla ja tulemme pintaan. Hyvä, että täytti, sillä jos hän olisi pitänyt kädestäni vielä kiinni, olisin seuraavaksi rimpuillut itseni irti ja heittänyt happipullon sekä painovyön meren pohjaan. Klaustrofoobikon kanssa ei leikitä!

Kokoan ajatukseni ja lähdemme Paulin kanssa pohjaan. Meri on kirkas kuin lapsen mieli, ja näemme 40 metriä eteen, taakse ja sivuille. Paul vie meidät ensimmäisen koralliväri-ihmeen lähelle; noin 30 värikästä kalaa soittaa meille tervetuliaissonaatin.

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com

Miksi hypätä toimivasta lentokoneesta?

Aamulla vatsanpohjassa on kutkuttava tunne: tänään hyppään täysin toimivasta lentokoneesta ulos. Valmistautuessani hyppyyn minua ei pelota yhtään, mikä on todella yllättävää. Olen ainoastaan haltioissani, että pääsen kokemaan tämän.

Menemme pieneen seitsemän hengen lentokoneeseen ja 20 minuutin maisemalento alkaa kohti korkeuksia. Nautin joka sekunnista täysin siemauksin; olo on hämmästyttävän rentoutunut ja turvallinen istuessani kirjaimellisesti hyppymestari Chrisin sylissä. Koneen lähestyessä neljää kilometriä valjaitani tiukennetaan. Samassa tajuan, että rentouttava maisemalento alkaa olla lopuillaan ja tästä koneesta PITÄÄ HYPÄTÄ ULOS!!! Jännitys kouraisee vatsanpohjaa.

Lentokoneen ovi avataan ja avonainen taivas aukeaa edessämme: lumihuippuisia vuoria, laaksoja, järvi, niittyjä. Ensimmäinen hyppääjä tuntuu katoavan ilmaan kuin tuhka tuuleen. Kari on seuraavana vuorossa. Katsoessani Karin kasvoja repeän nauruun. Ilme on 100-prosenttisesti puhdasta kauhua. Kari hokee suomalaisia kirosanoja hivuttautuessaan lähemmäs oviaukkoa. Paniikki ei näytä olevan kaukana. Repeän vielä enemmän huomatessani, että Karin seksikkäästä hyppypuvusta JA farkuista on julpit auki bokserien näkyessä. Vatsanpohjaani sattuu, kun hihittelen yksikseni.

Sitten tulee oma vuoroni. Kameramies Suter siirtyy James Bond -tyyliin koneen tuuliselle siivelle istumaan ottaen minusta kuvia, kun valmistaudun hyppyyn. Siirtyessämme ovelle jalat pitää muistaa pitää yhdessä niiden roikkuessa ilmassa. On kohtuullisen KUUMOTTAVAA istua lentokoneen oviaukossa ilman, että pitää mistään kiinni. Pää taakse, heijaus eteen, taakse ja sinkoudumme ulos koneesta. Tunne on niin uskomaton, että mitkään sanat eivät voi sitä kuvailla.

Riikka

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com

Kuukausi Montevista Retreat Centerissä

”Tutki itseäsi, löydät muut. Tutki muita, löydät itsesi.” – Aaro Hellaakoski-

Riikka bongasi tarkkoine silmineen Koh Phanganin –saaren esitteestä mainoksen Montevista Retreat Centeristä (www.montevistathailand.com/en/), jonne ihmiset menevät rentoutumaan ja puhdistautumaan etsien itseään sekä tarkoitusta elämälleen. Osa ihmisistä viipyy paikassa päivän, osa kuukauden ja osa tekee vuoden koulutusohjelman osan jäädessä vapaaehtoistöihin pidemmäksi aikaa. Paikka on hyvin erilainen kuin OmCentre (www.OmCentre.com), jossa vietin neljä päivää.

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com


Hengitystyöskentely

Illan hämärtyessä koko Montevista väki - henkilökunta mukaan lukien – valuu päärakennuksen isolle terassille. Voimakas trooppinen tuuli hyväilee ihoamme luoden mystisen tunnelman. Ihmiset asettelevat joogamattoja ja tyynyjä terassille ympyrän muotoon. Mohini ohjeistaa alkuun noin 15 minuuttia, mistä energiatyöskentelyssä on kysymys, miten hengitys tehdään ja mitä siinä voi kokea. Ohjeiden jälkeen asetumme makaamaan rinkiin käsistä kiinni pitäen. Syntyy todella turvallinen olo.

Seitsemäntoista ihmistä aloittaa voimakkaan hengittelyn, joka on kuulemisen ja näkemisen arvoista. Ihan kuin olisi jossain suurissa orgioissa. Tunnen jo muutaman minuutin jälkeen pientä kihelmöintiä kädessäni. Käteni tuntuvat painottomilta ja puutuneilta. Jatkan intensiivistä hengittelyä, kunnes puutuminen leviää ympäri kehoani. Yhtäkkiä alan nauraa. Nauru vain kumpuaa jostain syvältä, enkä muista koskaan nauraneeni näin voimakkaasti. Brittiläinen Ben yhtyy nauruuni voimakkaalla röhönaurulla. Amerikkalainen Katen aloittaessa nauramisen nauramme kaikki yhdessä. Nauran niin voimakkaasti, etten pysy kehossani. Kehoni hytkyessä ja kouristellessa kierähtelen puolelta toiselle. Naurattaa niin hysteerisen paljon, että on vaikea hengittää. Silti nauraminen tuntuu vapauttavalta ja terapeuttiselta.

Pian saksalainen Jen alkaa huutaa. Hän huutaa raivokkaasti ja sydämensä pohjasta. Kuulostaa, kuin kokonainen vuosien tuska purkautuisi ulos hänen sisältään. Joku muukin huutaa kauempana, mutta vaimeammin. Hetken päästä Jenin huuto vaihtuu itkuun. Hänen itkiessään vuolaasti joku muu yhtyy itkuun. Pari minuutin itkun jälkeen Ben aloittaa röhönaurun, johon itse liityn mukaan. Tuntuu ironiselta nauraa samalla kun toinen itkee. Pian viisi ihmistä nauraa tunnelman keventyessä. Tuulen vain yltyessä puristamme tiukasti toisiamme käsistä.

Kari

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com


Suolihuuhtelussa – Oudot kokemukset TOP10

Suolihuuhtelu on Retreat Centereissä ja ”joogapiireissä” hyvin yleistä. Huuhtelu puhdistaa kehosta myrkkyjä, ja olo on hyvin kevyt toimenpiteen jälkeen. Olin yllättynyt, että noin 70 prosenttia Montevistan asiakkaista tulee tekemään pelkästään 1-7 päivän kehon puhdistuksen suolihuuhteluineen, dieetteineen ja hierontoineen. Suurin osa on naisia, mutta joukkoon mahtuu myös miehiä. Life Transformation -ohjelmaan, ja moneen muuhunkin Montevistan ohjelmaan, kuuluu kolmen päivän puhdistautuminen. Seuraava tarina on suomalaisen miehen seikkaperäinen tarina. Siveyden sipulit ja perheen pienimmät siirtyköön seuraavaan juttuun.

Istun lounaan jälkeen Montevistan upealla terassilla. Mohini huikkaa minulle, että mene huoneeseesi, sillä Bodil tulee antamaan sinulle ohjeet Colonic-hoitoon. Sanon asian olevan OK kuvitellessani kyseessä olevan jonkinlainen hierontamuoto. Mennessäni huoneeseeni 19-vuotias, kaunis ja pitkä tanskalainen Bodil tulee huoneeseeni kankaisen kassin kanssa. Kyseessä ei ole kuitenkaan hierojan vakiotyökalupakkiin kuuluvaa kalustoa, vaan jotain aivan, aivan muuta...

Kassissa on tippapussi letkuineen, puolitoista litraa vettä, vaseliinia, klooripurkki, värikäs lakana sekä pyyhe. Viimeistään tässä vaiheessa tajuan, että ”ostamani” hieronta olikin vaihtunut matkalla suolihuuhteluksi. Ei vaihto- eikä palautusoikeutta. Kannattaa kuunnella ohjeet tarkkaan.

Tuntuu jotenkin erikoiselta - sosiaalipsykologisesti, psykologisesti, diskursiivisesti, tai ihan miten vaan - käydä ensimmäinen keskustelu nuoren kauniin naisen kanssa siitä, miten suolihuuhtelu tehdään oikeaoppisesti. Bodil laittaa pyyheliinan ja tyynyn maahan. Nyökyttelen ymmärtäväisesti suurilla silmillä, vaikka tilanne on vähintäänkin outo. Olenhan saanut tähän psykologin koulutuksenkin: älä säikähdä mistään, älä hämmenny mistään, sillä ihmiset ovat outoja. Kaikki.

Bodilin aloittaessa perusteellisen perehdytyksen käymme läpi taikakassin välineitä: puolentoista litran vesipullon vesi olisi tarkoitus tyhjentää paksusuoleen. Vesi täytyy olla ihonlämpöistä, muuten suoli säikähtää. Tippapussi laitetaan roikkumaan vaatekaapin kahvaan ja letkusta työnnetään noin viis senttimetriä paksusuoleen. Bodil näyttää malliksi letkusta, miten paljon on hyvä määrä. Nyökkään samanlaisella nyökkäys-hymähdys-yhdistelmällä, mitä käytän HKL:n palvelutiskillä. Kysyessäni uteliaasti työnnetäänkö letku tuppeineen päivineen anaaliin Bodil korjaa tupen olevan vain suojana ja se otetaan pois ennen varsinaista työntöliikettä. ”Asia selvä, tehdään näin.”

Bodilin kaivaessa seuraavan purkin esiin kassista sanon, että hän on kuin taikuri, jolla on oma taikakassi. Bodil hymyilee. Purkissa on klooria, jolla on tarkoitus puhdistaa letkun pää operaation jälkeen. Letkun pää laitetaan purkkiin noin viideksi minuutiksi operaation ollessa ohitse. Seuraavaksi esiin kaivetaan vaseliini, jota laitetaan letkun päähän, jotta ”suoliupotus” olisi jouhevampi. Seuraa HKL-nyökytyksiä.

Prosessi kestää noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen nestettä olisi hyvä pitää takalistossa 5 – 10 minuuttia. Vesipullo tyhjennetään tippapussiin kahdessa erässä, sillä pussiin mahtuu vain litra kerrallaan. Mietin itsekseni, että on varmasti mukava operoida letku takalistossa.

Bodil opettaa vielä tippapussin sulkijan käyttämistä: ei liian auki, muuten saattaa tuntua vähän ”epämukavalta”. Litran lorahtaminen suoleen puolessa minuutissa saattaa olla vähän kokeneemmallekin suolelle liikaa. Lopuksi Bodil esittelee vielä värikkään pyyheliinan, joka on tarkoitus laittaa ”hameeksi” ennen toimenpidettä. Ajattelen mielessäni, että kyse on siveellisyystekijästä, jos joku sattuu tulemaan oven taakse kesken toimenpidettä. Hymähdän lopuksi, että asia ymmärretty, mutta Bodil pyytää minua riisuutumaan ja laittamaan pyyheliinan päälle. Hän sanoo olevansa mukana auttamassa minua tehdessäni toimenpidettä ensimmäisen kerran.

Tämä tuli “hieman” puun takaa. Yritän pitää HKL-pokkaani. Mietin vessassa vaatteita riisuessani, että työntääkö tuo nainen minuutin päästä letkun suoleeni. Vaihdettuani äkkiä liinan ylleni tulen huoneeseen selkä suorana. Bodil opastaa minua, että saan itse työntää letkun sisääni. Eihän tässä sitten mitään.

Asettuessani rennosti makaamaan maahan Bodil katsoo vieressä, kun työnnän letkun hanuriini. Tässä hommassa ei voi kusettaakaan, sillä viimeistään ensimmäisen pussillisen jälkeen hän huomaa, menikö tavara maahan vain suoleen. Työnnän letkua varmuuden vuoksi suoleen ”Porvoon mitalla”, sillä en halua letkun putkahtavan “sattumineen” ulos kesken kaiken.

Letku sisällä, kaikki valmista. Aloitamme hitaasti lukitsijan avaamisen. Ensimmäisen erän putkahtaessa sisääni suoleni lihakset tekevät refleksin, joka on uusi koko hermosysteemilleni. En muista koskaan tunteneeni tällaista nopeaa ja hienovaraista suolirefleksiä. Vettä alkaa valua hitaasti sisääni, enkä oikeastaan tunne juurikaan sen valumista.

Jutellessamme niitä näitä kerron reissustamme, mitä teen työkseni, mitä olen opiskellut jne. Seuraamme samalla veden vähentymistä pussissa. Olen hyvin avarakatseinen ja utelias ihminen, joten olen ollut elämässäni mitä oudoimmissa tilanteissa, mutta tämä menee ehdottomasti TOP10-listalle. Outoa tutustua toiseen ihmiseen suolihuuhtelun aikana.
Tuntuu oudolta kertoa vakavalla naamalla, mitä tekee työkseen suolen pullistuessa vedestä. Bodil kertoo oman tarinansa, miten päätyi Retreat Centeriin. Tarina on äärimmäisen mielenkiintoinen, joten toivon pussin tyhjenevän hitaasti.

Pussin valuttua tyhjäksi on aika kaataa toinen erä vettä pussiin. Vesi lorahtaa aluksi liian nopeasti sen tuntuessa todella epämukavalta. Laitamme suljinta hieman pienemmälle, ja juttu jatkuu. Viimeisenkin tilkan valuttua suoleen sisälläni on puolitoista litraa vettä.

Bodil käskee minua olemaan paikalla ja pidättelemään, vaikka suoli välillä kramppaisikin. Kramppaukset menevät kuulemma ohi. Vettä olisi hyvä pitää sisällä noin 5-10 minuuttia. Repäistyäni letkun pois sisältäni jutustelemme vielä niitä näitä. Minulle tulee suolikramppi, mutta Bodil käskee pidättelemään. Hän sanoo, että voin mennä vaikka seuraavan krampin jälkeen vessaan.

Hän nousee seisomaan hyvästellen minut. Tunnen oloni jotenkin oudoksi; kaunis nainen viritteli sisääni pommin ja poistui itse paikalta. Odotan vielä yhden krampin ohitse juosten vessaan. Tuntuu todella katkeran makealta päästää sisältään kaikki ulos. Tuntuu jopa yllättävän hyvältä, mutta samalla koko touhu naurattaa viidakon kaikuessa “töräytyksistä”. Whoopsy Daisy. Aamulla siemailin aamiaista luksusresortin meriterassilla, mutta nyt istun vessassa itse aiheutetulla ripulilla. Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan - varsinkaan, jos on utelias ihminen. Ehkä aloittamamme keskustelu jatkuu huomenna jossain vieläkin oudommassa tilanteessa…

http://www.elamysseikkailu.fi/Tilaa_kirja.html
http://www.karisotamaa.com

Kari


http://www.beyondstuttering.com.au/
http://www.elamysseikkailu.fi/
http://www.karisotamaa.com/
http://www.positivepsychology.net.au/